Metsän ystävysten joulu
Metsän yllä leijui hiljalleen lumisade. Valkoiset hiutaleet pyörivät rauhallisesti alas, kuin pienet pumpulipallot. Joulu oli tulossa, ja koko metsä tuntui kuiskaavan: “Kohta tapahtuu jotain ihmeellistä.”
Isossa kuusessa asui Orava Ossi, jonka häntä oli tuuheampi kuin kenenkään muun. Ossi rakasti joulua – varsinkin sitä, kun sai koristella kotirapun pähkinöillä ja kävyillä. Hän hyppäsi oksalta toiselle ja mietti:
“Mitä jos tänä jouluna tekisin ystävilleni jotain erityistä?”
Samaan aikaan lumen peittämässä pesässään Pupu Pipsa kaiveli varastostaan porkkanoita. Hän hyppeli iloisesti ympäri pesää. Pipsa rakasti antaa lahjoja, ja porkkanat olivat hänen aarteitaan.
“Jospa antaisin tänä jouluna kaikille jotakin, mistä he oikeasti ilahtuvat,” Pipsa mietti.
Metsän toisella laidalla makoili Kettu Kaapo, joka oli viisas ja hyväsydäminen, vaikkei aina näyttänyt sitä. Kaapo venytteli pitkään ja päätti:
“Tänä jouluna haluan olla extra-kiltti. Ehkä voisin auttaa muita?”
Eräänä aamuna nämä kolme ystävää tapasivat keskellä metsää. He kertoivat toisilleen suunnitelmistaan, mutta huomasivat nopeasti, että kaikilla oli sama idea:
“Tehdään toisillemme jotakin mukavaa jouluksi!”
He päättivät rakentaa yhdessä suuren, yhteisen joulumajan metsän keskelle. Majaan he voisivat tuoda herkkuja, koristeita ja viettää joulua yhdessä.
Orava Ossi keräsi kirkkaita käpyjä ja pähkinöitä. Hän kiipesi korkealle ja löysi jopa kauniisti kiiltäviä kuusenoksia.
Pupu Pipsa toi porkkanoita, marjoja ja pehmeää sammalta lattialle.
Kettu Kaapo kantoi oksia, lumesta kovetettuja seiniä sekä löysi vanhan punaisen nauhan, joka oli jäänyt jonkun retkeilijän repusta metsään.
He työskentelivät koko päivän, välillä nauraen ja välillä leikkiin innostuen. Kun ilta hämärtyi, joulumaja oli valmis. Se oli lämmin, kaunis ja ihan heidän näköisensä.
Mutta juuri kun he olivat lähdössä hakemaan metsästä kuusta koristeltavaksi, he kuulivat hiljaisen “huuup…”-äänen.
Pienen lumen peittämällä kumpareella seisoi metsän vanha pöllö, Ukko-Pöllö.
“Ystäväni,” pöllö huhusi, “tuuli kaatoi pienen joulukuusen, jonka metsän eläimet olisivat halunneet koristella. Nyt meillä ei ole yhteistä joulupuuta.”
Ossi, Pipsa ja Kaapo katsoivat toisiaan.
“Hei! Me voimme auttaa!” Pipsa huudahti.
“Kyllä! Löydämme uuden kuusen!” Ossi lisäsi.
“Tai… ehkä voimme pelastaa vanhan,” Kaapo ehdotti.
He juoksivat pöllön perässä ja löysivät kaatuneen pienen kuusen. Se makasi hennosti kyljellään, mutta sen oksat olivat ehjät.
“Ei tämä ole mennyttä!” Kaapo sanoi päättäväisesti.
Kolmikko kaivoi tassuillaan lunta ja nosti kuusen lempeästi takaisin maahan. Ossi haki käpyjä tukea varten. Pipsa tamppasi lumen tiiviiksi. Ja Kaapo painoi juuret varovasti paikoilleen.
Kuusi seisoi taas pystyssä – ehkä vähän vinosti, mutta suloisena ja elinvoimaisena.
Metsän eläimet – siilit, linnut, hirvet, hiiret ja jopa karhu, jolla oli jo talviunet mielessä – tulivat katsomaan jouluvalmisteluja. Yhdessä he koristelivat kuusen kävyillä, marjoilla, oksilla ja pienillä lumipalloilla.
Kaapo ripusti löytämänsä punaisen nauhan latvaan.
Ossi lisäsi kuusen oksille helmeileviä jäähileitä.
Pipsa toi porkkanat kuusen juurelle, jotta pienimmät eläimet saisivat jouluherkkuja.
Ja yhtäkkiä – kuin taianomaisesti – taivaalta putosi yksi erityisen kirkas lumihiutale. Se laskeutui aivan kuusen latvaan ja alkoi kimmeltää valon lailla.
Kaikki huokaisivat.
“Se on Joulun Tähti,” sanoi Ukko-Pöllö arvokkaasti.
“Me teimme sen yhdessä,” Pipsa kuiskasi.
Kun ilta pimeni, ystävykset palasivat joulumajaansa. He söivät herkkuja, leikkivät ja lauloivat oman pienen joululaulun:
“Lumihiutale hiljainen,
joulu meille tuo.
Ystävyys on lahjoista suurin,
sen sydän aina luo.”
Lopuksi he makasivat sammalpedillä vierekkäin.
“Paras joulu ikinä,” Kaapo sanoi.
“Ja paras seikkailu,” Ossi hihkaisi.
“Ja parhaat ystävät,” Pipsa lisäsi.
Ja niin he nukahtivat rauhalliseen metsän hiljaisuuteen, kuusen tuoksuun ja lumihiutaleiden pehmeään tanssiin.
